Kuten sivustollamme julkaistussa, perheblogien aiheita aprikoivassa artikkelissa mainitaan, blogit vievät myös pintaa syvemmälle kohtaloihin, joissa elämä loppuu alkumetreillä. Surun, mutta ennen kaikkea elämän käsitteleminen blogien kautta saattaa kannatella ihmistä pinnalla niinä hetkinä, jolloin voimat eivät riitä. Hento elämänlanka on silti sitkeää kuin Hämähäkkimiehen seitti, ja lapsen vanhemmille se elämänlanka punoutuu rakkaudesta lapseen, siihen todelliseen oman elämänsä ja vanhempiensa elämän supersankariin. Näistä säikeistä kudotaan kauneimmat tarinat, jotka muistuttavat siitä, kuinka arvokasta jokaisen elämä on. Kuolleista ja kuolevista kertovat blogit tekevät lukijoille todeksi ne ihmiset, joita suurimmalla osalla ei ole tilaisuutta tavata. Se on hieno ele ja lahja edesmenneiden läheisiltä niin menneille kuin tulevillekin, tutuille ja tuntemattomille ihmisille. Lapsensa menettäneen kohtaaminen voi tuntua vaikealta. Tarvittaessa asiasta kannattaa katsoa ja lukea uutisointia, yleistä kirjallisutta ja ensisijaisesti kokemuksen kanssa elämään joutuvien omakohtaisia ajatuksia.

Älä pelkää pimeyttä -blogi kertoo Rasmuksesta ja Roopesta

Erik Blombergin samannimisellä runolla alkava Älä pelkää pimeyttä -blogi on kahden keskospojan äidin kertomaa elämästä ja kuolemasta. Teksti soljuu ja kunnioittaa sisällöllään pienten ihmisten ainutlaatuista olemassaoloa, joka ei katoa ja pääty kuoleman mukana. Tuskan ja ikävän keskeltä loistavat lohdun ja toivon kipinät, sillä Roopen ja Rasmuksen äiti on päättänyt, että toivo ja rakkaus ovat ne asiat, jotka hänen lapsistaan jäävät. Älä pelkää pimeyttä -blogi herättää ajattelemaan, kuten kaikki elämän väistämättömästä päätepisteestä kertovat tekstit.